Neea Vuorela Suvisarjan 2015 kiväärin voittoon sarjassa VT12
7.11.2015
Suvisarja on nuorille Hämeen ja Lounais-Suomen ilma-aseampujille suunnattu kesäcup, joka koostuu viidestä osakilpailuista. Ensimmäinen osakilpailu käytiin Porissa toukokuussa siitä siirryttiin Nokialle kesäkuussa. Heinäkuussa oli vuorossa jokaisella kotirata. Elokuun kilpailu ammuttiin Hämeenlinnassa ja finaali syyskuussa Turussa. Jokaisessa osakilpailussa jaettiin pisteitä sijoitusten perusteella. Ensimmäisestä sijasta sai 10 pistettä toisesta 7:n koamannesta 5. jne... Kaiken kruunasi Turun finaali jossa oli tuplapisteet jaossa. Seuramme sai menestystä, kun VT12 sarjan kiväärissä voitti Neea Vuorela. Neea on yksi aktiivisimpia junjoreitamme. Hän kävi ampumakoulun vuonna 2013, mutta kiinnostus hiipui ja hän ei koskenut aseeseen puoleentoista vuoteen. Tammikuussa 2015 kiinnostus heräsi uudestaan ja linja-autoaseman rata kutsui neitiä jälleen. Siitä lähtien harjoittelu on ollut aktiivista ja mielekästä ja suuri kiitos kuuluu Rami Syrjälle alias ”Mustanaamiolle” Porin ja Nokian kilpailuissa Neea oli toinen. Kotirata ei oikein tällä kertaa tuottanut tulosta, kun neiti oli vasta kolmas. Mutta Hämeenlinnassa Neea räjäytti potin voittamalla kilpailun ylivoimaisesti ja kun Turun finaalista tuli voitto, niin se oli sinetti koko Suvisarjan voitolle. Neea on kilpaillut Kultahippufinaalista lähtien aktiivisesti ja aina ollut lähellä kärkeä. Mutta nyt hän saavutti sen mitä on havitellut, eli kultaisen pokaalin. Nyt neidin ei tarvitse enään sanoa, että hän on ikuinen kakkonen. Onnea Neea!!!
Valokuvat: Suvi Vuorela/Marko Vuorela |